perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantai 2009

Tasan kolme vuotta sitten tein elämäni toistaksi parhaat kolme taloudellista ratkaisua:

1. Vaihdoin työnantajaa 

Palkka nousi ja edut myös. Ylitöitä saa tehdä niin paljon kuin jaksaa.
Päivystämällä palkka juoksee myös kotona ollessa
Työmatka kävellen 10 minuuttia, ja viikonloppuisin käyn hoitamassa pikku-juttuja 3 tunnin minimilaskutuksella.

2. Erosin vaimosta 

Asunto myytiin ja menin työnantajan tarjoamaan kalustettuun työsuhde-betoni-kuutioon.
Tuhlaileva ja luottoihin pohjautuva lämäntapa jäi taakse.

3. Hankkiuduin eroon autosta ja muusta turhasta

Vaimo sai auton, huonekalut ja muun irtaimiston.
Minulle jäi videotykki, stereot, omat vaatteet ja osamaksut, luottokorttivelat, joustoluotot.
Asunnosta saaduilla "myyntivoitoilla" maksoin velat pois ja ostin paritalo-tontin.

Nyt kolmen vuoden jälkeen olen erittäin tyytyväinen ratkaisuihin.
Erossa sain pestyä käteni kaikesta tuhlailusta, toki edelleen mietin oliko se 2000 euroa maksanut Applen kannettava välttämätön hankkia osamaksulla, kun työnantajan läppäri oli kuitenkin käytössä.
Tuollaisia samantyylisiä hankintoja ulkoisen kuvan pönkittämiseksi tuli tuolloin tehtyä liikaakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti